lauantai 23. toukokuuta 2009

Pyöräillen Lordiaukiolla

Noudatin kokoomuslaisten seireenikutsua saapua Lordin aukiolle. Järjestivät siellä näyttävän kansanjuhlan valtuuston puheenjohtajan EU - kampanjan tukemiseksi. Ilmakin piruvie oli suosiollinen.

Mitäs siellä oli? VPK:n soittokunta, duo K.Kotala, T. Huhtala trio ja joku upeaääninen italialainen. Paikalla olivat näkyvimmät kokoomuksen kunnallisvaikuttajat, ehdokkaan lähimmät työntekijät, sekä auringosta nauttivia kaupunkilaisia. Mikäs siinä oli nautiskellessa! Tapasi vanhoja väärtejä.

Yksi upeimmista kohtaamisista oli armeijan aikainen kouluttajamme. Nyt jo eläkkeelle siirtyneen kanssa sitten keskustelimme painiharrastuksesta ja vanhoista yhteisistä ajoista. Paljon on vuosien saatossa muuttunut. Parempaan suuntaan on kuljettu. Politiikkakaan ei ole enää niin rajoittava ja erotteleva tekijä kuin ennen. Se ei tunkeudu enää joka elämän alueelle -urheiluun, seuraelämään, harrastustoimintaan yms. Kyetään keskustelemaan paremmin. Siitä kuuluisasta "Pitkän sillan" ylittämisestä on ollut hyötyä.

Vastakkainasettelun aika ei Niinistön julistuksesta huolimatta ole ohi, eikä varmaan tule olemankaan. Sen näyttäytyminen on nyt monimuotoisempaa ja eikä niin selkeärajaista, kuin ennen. Maailma on monimutkaistunut.

Sitten kebab - kioskille, ja pyöräillen sateen alta kotiin.

Ei kommentteja: