torstai 14. toukokuuta 2009

Siimes löysi sielunveljen tai siskon??

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Siimes lähti vuonna 2006 puolueestaan ovet paukkuen. Ensin hän kuiskutteli TV kameroiden ristitulessa SDP:n silloisen puheenjohtajan Heinäluoman kanssa.

Loikkaa demareihin hän on kertonut harkinneensa jo 2005. Eli samaan aikaan, jolloin hän moitiskeli ja tuskaili Viialaisen ja Roppolan demarisympatiota. Käytännössä toimia, joilla tahdättiin Vasemmistoliiton ja SDP:n yhdistämiseen. Näkivät Vasemmistoliiton demareiden apupuolueena. Väärin!

Eduskuntavaaleissa demarisympatiat pitivät Siimeksen edelleen esillä, sillä hän ilmoitti kannattavansa demarinaista. Molemminpuolinen ihastus oli niin ylitsevuotavaa, että hänet nostettiin potentiaaliseksi demareiden presidenttiehdokkaaksi. Jälleen julkisuudessa.

Entä nyt? SDP on jäänyt yksin ihastuksensa ihastuttua uuteen sielunveljeen - myös elinkeinoelämän vaikuttajaan - PENTTILÄÄN. Nyt lääketeollisuuden edunvalvojaksi siirtynyt ex. puheenjohtaja luo uudessa porukassa ympärilleen samanlaista ihastusta. Täytyisiköhän Saulin olla nyt huolissaan oman presidenttitiensä suhteen.

SDP:lle ei auttanut Isä Mitro - ihastus on vaihtunut. Vasemmistoliiton osalta tämä yksi rajapyykin ylitys tuo selkeyttä. Nyt tulee lisää selvyyttä siihen "mikä oli homman nimi?".

Onko ex. puheenjohtaja nyt lopullisesti löytänyt oman paikkansa? Vai vieläkö pyyntöjä ja annettavaa olisi? Jollekkin....

Ei kommentteja: