tiistai 22. joulukuuta 2009

JOULUPUKKI PINTEESSÄ

Jouluaaton lähestyessä Joulupukki on miltei hermoromahduksen partaalla. Joka paikkaan täytyisi ennättää, mutta Pukin logistiikka ja kuljetuskalusto on auttamattomasti vanhanaikaista. Pukki pohtii “Kuinka tehostaisi toimintoja?” Muori puuropadan äärestä tokaisee “Tonttujen touhuja et kyllä ulkoista, muutoin joutilaina pyörisivät vain tässä minun jaloissani! Ruokaa niille pitää joka päivä laittaa kuitenkin.”

Petteri Punakuono pihamaalla kuuntelee herkillä korvillaan tuvassa käytävää keskustelua. “Voi peijooni! Jos tuotannon tehostaminen ei Pukin Muorille käy, Pukki tietysti uusii kuljetuskaluston. Mikä neuvoksi?” Petteri poro pähkäilee yhä tukalammaksi kuvittelemaansa tilannetta. Joudunko poroerotuskarsinaan?

Tonttu Tomera, se joka ehtii joka paikkaan, tepsuttelee pihamaalle Kööpenhaminan ilmastokokouksesta. Siellä hän oli muiden aktivistien seassa sievästi hässäköimässä ja kantaa ottamassa. “Mikä Petteriä riivaa – miksi mieli maassa?” Tuiskussa käydyn pikaisen neuvonpidon tuloksena Tomera päättää hyödyntää uusia suhdeverkostojaan. Koplaa hän ei missään tapauksessa – siitä jää kiinni! Se ei tontulle sovi. Tomera muistelee politiikkojen langenneen siihen ansaan.

Petteri ja Tomera soittavat Putte Possulle, joka juuri on saanut apua ahdinkoonsa – siihen huonoon kohteluun. Älkää soittako EVIRA:lle, vaan Oikeutta Eläimille aktivisteille! EVIRA:ssa valitetaan resurssi- ja rahapulaa. Sitä ongelmaa ei ole kansalaisaktivisteilla. Tulivat pyytämättä ja tilaamatta – en edes faksia laittanut. Ministerikontaktiinkaan ei nyt kannata turvautua. Anttila vierittäisi syyn vain joulunviettäjien, kuluttajien niskaan. Ja perustaisi toimikunnan selvittämään Putte Possun alkuperää ja kotiosoitetta.

Samaan aikaan Joulupukin komentokeskukseen saapuu Itellan ja Finnairin työtaistelujen johdosta Vantaan matkalaukkuterminaalin perimmäisen kaapin taakse pudonneet kirjeet verottajalta ja työsuojelupiiristä. “Niinpä tietysti. Juuri nyt! Selvityksiä ja lisäselvityksiä pyytävät.” Tämäkin vielä – Missä Muori se Petterin ajopiirturi ja työaikakirjanpito on? Entäs se palkkakirjanpito ja siihen liittyvät kuitit tonttujen ennakonpidätyksistä ja työeläkemaksuista. Pukki tarkastaa vielä omat YEL ja ennakkoveronsa. Kunnossa on!

AY-liikkeen jäsenmaksuthan Pukki onkin jo periaatteellisista syistä tilittänyt ajallaan. Tonttutyövoima on Pukinpajan erityisen huolenpidon kohteena, muutoinkin kuin juhlapuheissa. Ikinä Pukin ei ole moitteen sanaa siihen suuntaan tarvinnut sanoa. Pukinpajan taloudessa ei “harmaata taloutta” esiinny. Näin on Pukki päättänyt jo tuhat vuotta sitten.

Ennen matkalle lähtöään Pukki tarkastaa vielä netistä Ilmatieteenlaitoksen ja Tielaitoksen ennusteet aaton säästä ja keliolosuhteista. Vielä vilkaisu Facebookkiin ja ahkerimpien kirjoittajien blogeihin! Jassoo! Stella saanut nimen, mutta senhän Pukki selvitti jo etukäteen. Eli lahjat ovat merkitty nyt ihan oikealla nimellä. Pukki huomaa Pyhäselän valtuustossa kaksi kautta istuneen, ja nyt Joensuun valtuutettuna toimivan yrittäjän blogista, että kirjoittaja on aloittanut joulun vieton. Eipä soiteta nyt hänelle, vaan tehdään yllätyskäynti Jouluaattona!

Vihoviimeisenä tekonaan Pukki poistaa vielä pulkasta kaksi lahjaa. Ne oli tarkoitettu Transun Travel matkatoimistolle, mutta juuri Joulun alla pilasivat Lapin matkailun mainetta, ja brittilasten Joulunviettoa Enontekiön Kaaresuvannossa. Tuhmille Pukki ei lahjoja anna.

Sitten poskisuukko punastuvan Muorin poskelle ja huiskutus ahkerille tontuille. Petteri ja Pukki häipyvät hämyisen metsän kätköihin.

RAUHALLISTA JOULUA!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

hyvin sanoit lapinmies pidä vain hörynpainekorkealla , kyllä se varmasti viellä joskus iloksi muutuu ,sillä viimeisentaiston voitaja on se todellinen voittaja .