perjantai 7. toukokuuta 2010

Bisnes etsii huostaanotettuja lapsia!

 

Sijoitettujen lasten määrät kasvavat

Vuonna 2008 oli kodin ulkopuolelle sijoitettuna runsas 16 000 lasta ja nuorta. Sijoitettujen lasten kokonaismäärät ovat kasvaneet 1990-luvulta lähtien. Vuosittainen kasvuvauhti on ollut 2-5 prosenttia.

Alle 18-vuotiaista lapsista oli 1,3 prosenttia sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Vielä 1990-luvun puolivälissä vastaava osuus oli 0,8 prosenttia.

Sijoitetuista lapsista poikia on 53 prosenttia ja tyttöjä 47 prosenttia.

Perhesijoitusten osuus on pitkään laskenut tasaisesti, ja laitoshuollon osuus vastaavasti kasvanut. Yhtenä syynä perhesijoitusten vähenemiseen on ollut pula sijaisperheistä.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Kansainvälinen sijoitustoiminta on löytämässä Suomesta megaluokan bisneksen – lastensuojelun markkinat! Potentiaalisten asiakkaiden vuosittainen kasvuvauhti on 2-5 prosenttia.

Suomessa harjoitettava oikeistolainen politiikka luo lastensuojelun bisnekselle lähes rajattomat kasvun mahdollisuudet. Täällä riisutaan lapsiperheiden hyvinvointiin satsaaminen kustannustehokkaalla tavalla minimiin. Kuitataan ennaltaehkäisevä sosiaali-työ “kukkahattutätien” puuhasteluksi. Samalla kuntien oma palvelutuotanto rahapulassa kriisiytetään, ja sillä perustellaan tarvetta ulkoistamisiin.

Tämä “huostaanottobisnes” on tarjoajalleen turvallinen ja varma. Asiakassuhteet varsin pitkäkestoisia, ja maksajana ns. varma taho – kunta. Ensin lastensuojelu otetaan bisneksen hallintaan. Kun asema markkinoilla on varmalla pohjalla, voidaan ryhtyä rahastamaan ronskimmalla kädellä.

Tämä bisneksen haltuunotto on onnistunut lääkäriasemien kohdalla – miksei se onnistuisi myös “huostaanottobisneksessä”?

Tutkimusprofessori Matti Rimpelä kiteyttää ongelman, “että meillä suojellaan lapsia, mutta ei tueta lapsiperheitä. Järjestelmä on rakentunut niin, että kunnat alkavat kantaa vastuuta lapsista vasta siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat kasvaneet niin suuriksi, että on pakko tehdä jotakin. Silloin lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on pakosta tehtävä ratkaisu. Siihen löytyy aina rahoitus.”

Ei kommentteja: