maanantai 2. elokuuta 2010

Ivalojoki

20072010585

Se alkaa i-kirjaimella ja pisarasta siellä jossakin. Pienistä puroista kivenmurikoiden kyljessä. Sammalikot ja kanervat sitä hyväilevät. Antavat sille “hyvänmatkan toivotukset”. Porot sitä pällistelevät. Nauttivat sitä janojuomakseen, silloin kun eivät ole kulkijoiden tiellä siellä valtateillä, joka on tarkoitettu autoille – ei poroille. Löntystelevät sielläkin mokomat, jossa voivat päästä hengestään. Erotusaitauksessa sekin hengenlähtö tapahtuisi valvotuissa, ja ylösmerkityissä olosuhteissa.

Kultala köllöttelee Ivalojoen alkutaipaleen rantatörmällä auringonpaisteessa, kaatosateessa, aamu- ja iltahämärässä. Kaikki Lapin kahdeksan vuodenaikaa sitä sävyttävät, koettelevat ja muuttavat. Kultala vain köllöttelee. Välillä ihmeissään ottaa vierailijansa vastaan. Mitähän varten kuiteskin tuokin kulkija on tänne saakka vaivautunut? Mitä hakee? Kusta tulee, ja minne palajaa? Turhaanko? Kultala ei anna historiastaan vietäväksi, kuin vain kuvitelman. Aavistuksen siitä, mitä Kultala tietää.

Ivalojoki höynäyttää Etelän herroja – tietysti piruuttaan. Reiluille Lapin jätkille se on armollinen. Antaa kulkuväylän ja seikkailun kairoissa.  Hieman saalista vatsan alle. Saalittomille se suo mahdollisuuden selittää – sitä saalittomuutta. Kultaa se on antanut ja antaa sitä löytäville – ei kaikille. Eikä ainakaan keikareille!

Historiansa se antaa lukijoille luettavaksi useiden kirjojen kautta. “Lapin Kullan Kimallusta” se ripauksen raottaa valkokankaalla. Kaikkeaanhan joki ei anna. Suurimman osan se vie mukanaan alajuoksulle päin – hieman solisee, jylhästi koskipaikoissa kohisee ja välillä täysin rauhoittuu. Mutta aina vaikenee suurimmista salaisuuksistaan.

Nimeään kantavan kylänsä (ent. Kyrö) se on suutuspäissään kastellut jo monesti tulvallaan. Kastuneet panivat hanttiin. Joen rumistukseksi tulvapenkereet Näverniemen ja kylän kohdalle. Hotelli Ivalokin on penkeröity, vaikka on korkeammalla kohdalla, kuin entinen Ivalon Matkailuhotelli (nyk. Kultahippu) siinä Petsamoon erkanevan tien kohdalla.Toivoiko joki sitä itse? Ei kertonut. Sen puolesta päätettiin – ei ruopata kapeikkoja Näverniemessä ja Koppelossa, ei tulva-allasta yläjuoksulle.

Ennen Ivalojoki antoi kulkijalle hiljaisuuden, erämaan rauhan ja hien vaeltajan pintaan. Nykyään se ainakin Inari-viikkojen päätökseksi heinäkuun viimeisenä viikonloppuna valjastetaan menon, meiningin ja Watercross kisojen näyttömöksi. Joki, katsojat ja kunnan isät kiittävät.

Ei kommentteja: