maanantai 1. lokakuuta 2012

Rovaniemi EI poista terveyskeskusmaksua!

Tein valtuuston kokouksessa (16.4.2012) aloitteen, että Rovaniemi poistaisi terveyskeskusmaksun vuoden 2013 alusta lähtien.

Tässä aloitteeni:



Eri väestöryhmien terveyserojen kaventamiseksi Rovaniemen kaupunki poistaa terveyskeskusmaksun ensi vuoden (2013) alusta lähtien.

Maksun poiston kuintataloudelliset vaikutukset selvitetään vuoden 2013 talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelun yhteydessä.

Maksun poistamisesta päätetään talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

Poiston vaikuttavuutta terveyserojen kaventumiseen seurataan vuosittain.

Tässä perustelut:


Terveyserot ovat kasvaneet merkittävästi eri väestöryhmien kesken. Maksun poisto on tehokas keino vaikuttaa heikoimmassa asemassa olevien terveystilanteeseen.


Ihmisten sosiaalinen ja taloudellinen tausta (lompakon paksuus) määrittelee liiaksi ihmisten terveyttä, eikä se ole tervettä.


Terveyskeskusmaksulla on myös ihmisiä eriarvoistava vaikutus.  Esim. työterveyshuollon käyttäjillä näitä maksuja ei ole.


Terveyskeskusmaksut menevät usein myös perintään, josta seuraa ainoastaan lisäkuluja ja taloudellisia vaikeuksia. Järkevää ei ole sekään, että terveyskeskusmaksujen maksamiseen joudutaan usein hakemaan toimeentulotukea tai kirkon diakonian tukea.


Terveyskeskusmaksuja on perusteltu tarpeella vähentää niin sanottuja turhia terveyskeskuskäyntejä. Tuo perustelu ei nykyvalossa ole ajankohtainen. Maksulla on päinvastainen – karkottava - vaikutus. Ovea ei avata, vaikka tarvetta olisi.


Ollaanko terveyspalvelujen osalta tulevaisuudessa ajautumassa tilanteeseen, jossa täytyisi kehitellä etsivää terveystyötä. Jotta löydettäisiin ne, joiden niitä palveluja tulisi todella käyttää. Jopa turhien käyntien uhallakin.



Perusturvalautakunta 28.8.2012

Ylilääkäri Markku Oinaala

Terveyskeskusmaksuja kertyi vuonna 2011 yhteensä 588 548 €. Alla olevasta taulukosta näkyvät useamman vuoden seurantatiedot ja lisäksi perinnässä olevat terveyskeskusmaksut.

Terveyskeskusmaksut vuosilta 2008 – 2011 ja talousarvio 2012:

Terveyskeskusmaksut (3220): 

2008Toteuma 442.235 €
2009 Toteuma 511.758 €
2010 Toteuma 569.929 €
2011 Toteuma 588.548 €
2012 Budjetti 841.000€

Perinnässä/avoimet tk-maksut:
vuodelta 2010                              15 910,12 €       2,8 % tk-maksuista vuodelta 2010
vuodelta 2011                              54 812,81 €       9,3 % tk-maksuista vuodelta 2011
vuodelta 2012                                9 529,73 €

On aivan tosi, että työterveyshuollon kautta työelämässä mukana olevat ovat tietyllä tavalla paremmassa asemassa kuin tavallisia terveyskeskuspalveluita käyttävät. Asiaa on pohdittu palveluiden rahoitusta ja järjestämistä pohtivassa ministeriön työryhmässäkin. Kuitenkaan tältä osin ei tulle rahoituksessa tapahtumaan muutoksia. On vaikea sanoa, vaikuttaako terveyskeskusmaksu terveyseroihin. Varmasti suurempi vaikutus on monilla muilla yhteiskunnallisilla päätöksillä.

Parhaillaan tutkitaan myös terveyskioskivaihtoehtoa. kioski palvelisi matalan kynnyksen palvelupisteenä, ilman maksua. Ko. kioskit sijoitetaan yleensä kauppakeskuksiin. Tällöin ne ovat helposti asioivien tavoitettavissa. Toisaalta tarjottavat palvelut ovat rajoitetut.

Terveyskeskusmaksujen vuosittainen kertymä on kuitenkin merkittävä kuntatalouden tilan huomioon ottaen, josta syystä maksujen poistamista ei voi pitää perusteltuna.

Esitän, että perusturvalautakunta ei poista terveyskeskusmaksua, vaan maksu kerätään aiemman periaatteen ja tason mukaisena.

Esitys    Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä:
Perusturvalautakunta hyväksyy valmistelijan selvityksen valtuustoaloitteeseen terveyskeskusmaksun poistamisesta, ja antaa sen vastauksenaan aloitteentekijälle.

Päätös  Perusturvalautakunta päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

--------------------

Perusturvalautakunta 25.9.2012:

Esitys    Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä:
Perusturvalautakunta hyväksyy valmistelijan selvityksen valtuustoaloitteeseen terveyskeskusmaksun poistamisesta, ja antaa sen vastauksenaan aloitteentekijälle.

Kuinka moni lukijoista löysi vastauksesta aloitteen kuntataloudelliset vaikutukset osion? En minä ainakaan. Vuosittainen bruttokertymä, ja perintään menneet maksut, tuskin täyttävät kuntataloudellisten vaikutusten kriteerejä.


Missä ovat luvut nettotuotoista? Siis niistä numeroista, mitä viivan alle jää. Tulo menon kohdalle, ja päinvastoin, vasta antaa todellisen näytön toiminnan numerollisesta kannattavuudesta.


Kun nyt Rovaniemelläkin huudetaan oikealta laidalta välttämättömistä rakenteellisista uudistuksista niissä palveluissa. Minä täältä vasemmalta kyllä samalla peräänkuulutan rakenteellisia uudistuksia näihin kustannusten laskentatapaan, jotta "taskukohtaisista kustannuksista" edettäisiin "kokonaisvaltaiseen arviointiin".


Tässä entisen peruspalveluministerin puheenvuoro samaan asiaan.

Tässä Kuluttajaliiton Kuluttajaparlamentin kanta samaan asiaan.








Lähetä kommentti