tiistai 18. joulukuuta 2012

Vastine Jaakko Ylitalolle

JaakkoYlitalo kirjoittaa Kansan Tahdossa 13.12.2012 sivu 11. kirjoituksessaan "Avoimuus ja keskustelu ovat nykypäivää". Otsikosta olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Mutta tästä en ole! "Rovaniemellä rangaistuksen uhalla kielletty keskustelun kohde on Kemihaara".

Rovaniemen Vasemmistolla on kotisivut, joilla julkaistaan vasemmistolaisten vaikuttajien mielipidekirjoituksia ja artikkeleita. Niitä voi kommentoida suoraan sivuille tai FB-sivuilla. Keskustelua ei siten mitenkään rajoiteta tai saatikka langeteta niistä rangaistuksia. Päinvastoin mielipiteille ja keskusteluille annetaan mahdollisuus ja foorumi. Sitä nimenomaan edistetään.

En ymmärrä myös Ylitalon väitettä siitä, että "Vasemmistoliittoa vaivaisi vieläkin vanha poliittinen kulttuuri". On asioita, "joista ei saa puhua, ja on asioita, joista pitää puhua". Mielestäni kaikki puhumisen arvoinen asia on nostettava pöydälle puhuttavaksi. Oletko ainoa, joka näkee asian näin, kun muualta olen kuullut päinvastaista palautetta?

Rovaniemen Vasemmistolla ei ole Isä Aurinkoisen laatimaa luetteloa "sallituista ja kielletyistä kirjoituksista tai ajattelusta", joita pitää noudattaa rangaistuksen pelossa. Päinvastoin kotisivuillammekin   nostetaan esille vasemmistobloggareiden sivuja, jotka eivät ole minkäänlaisen "politbyroon" ennakkotarkastuksen alaisia.

Todellakin Jaakko "Avoimuus ja keskustelu ovat nykypäivää".

Jaakko Portti
puheenjohtaja
Rovaniemen Vasemmisto



Ei kommentteja: